Tässä on asioita, joita rakastan tehdä
Talviurheilu
Kuten jo mainitsin, löysin urheilun vasta kovin myöhään. Mutta niin kuin sanonta kuuluu, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja koska kyse on talviurheilusta, olisi sen aloittaminen nuorena voinut olla hieman vaikeaa näin ympäri vuoden Helsingissä asustaneelle. Täällä nimittäin kunnon talvia on harvakseltaan, ja vaikka olisikin, piti minun istua koulun penkillä. Nykyään kiertelen lomieni salliessa talvisin Lapissa ja kesäisin Alpeilla, sekä hiihtämässä että laskettelemassa.
Pelisuunnittelu
Olen aina pienestä asti ollut kiinnostunut videopeleistä. Aluksi en tietenkään ajatellut niitä sen syvällisemmin, vaan ne olivat minulle hauskanpitoa. Teini-ikää lähestyttäessä aloin kuitenkin pohtia niiden takana olevaa työmäärää. Miten tällainen peli onkaan saatu aikaiseksi, ja kuka sen on tehnyt? Etsin asiasta paljon tietoa, vaikkakin se oli hyvin vaikeaa alan ollessa silloin vielä kehitysvaiheessa. Innostuin alasta, ja tässä sitä nyt ollaan!
Kahden harrastukseni yhdistäminen
Kuulostaa varmasti omituiselta: nörtti joka urheilee! Tässä minä kuitenkin olen, ilmielävänä. Ihmisille on jostain syntynyt käsitys, että nämä kaksi asiaa, tietokoneet ja urheilu, ovat täysin toistensa vastakohdat. Elokuvissa sivuosan nörtti ei osaa juosta kunnolla ja kömpelönä kaatuilee. Tai on valvonut yöt tietokoneen äärellä, eikä jaksa osallistua koulun liikuntatunnille. Kerron nyt salaisuuden: kun pitää työn työnä ja harrastukset harrastuksena, löytyy aikaa varmasti molemmille.
Hi, this is a comment.
To get started with moderating, editing, and deleting comments, please visit the Comments screen in the dashboard.
Commenter avatars come from Gravatar.